*

Marjo Pakka - rehellisesti oikealla -

Kaikki blogit puheenaiheesta Pääsykokeet

Yliopistojen pääsykokeiden poisto johtaisi lukukausimaksujen käyttöönottoon

Tämän vaalikauden aikana ovat erilaisin verukkein voimistuneet vaatimukset yliopistojen pääsykokeiden lakkauttamisesta ja ylioppilaskirjoitusten tulosten painottamiseen valintakriteerinä. Perusteet ovat mitä ihmeellisimpiä, pääsykokeita on sanottu esimerkiksi lottoarvonnoiksi, mikä on syvä loukkaus niihin menestyksekkäästi osallistuneita ja sillä tavoin yliopistoihin sisään päässeitä ja heidän sitä varten tekemäänsä henkisesti ja sivistyksellisesti vaativaa työtä kohtaan.

Pääsykoeuudistus vaarantaa tasa-arvon

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaa poistaa pääsykokeet korkeakouluihin haettaessa. Ministerin kaavailemat muutokset eriarvoistavat nuoret hyvin monella eri tavalla.

Asiasta on tehty selvitys CRE8:n viestintätoimistolta. Selvityksestä käy hyvin ilmi koko Suomea koskeva eriarvoistava kehitys:

Ylioppilaskirjoitukset ovat huono tapa mitata kykyä ja tahtoa

Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä (HS 16.08.2017) puuttuu oikeisiin ongelmiin (välivuosiin haaskattu aika, valmennuskurssirahastus), mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla.

Ministeriön ehdotuksena on, että korkeakoulujen pääsykokeet korvataan ylioppilaskokeella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lukion ensimmäisen vuoden opiskelijan pitää olla riittävän kypsä ymmärtämään, että loppuelämä saattaa riippua siitä miellyttääkö opettajan pärstävärkki vai ei.

Korkeakoulujen pääsykokeet

 

Emeritusprofessori Kari Uusikylä on kaivanut esiin 15 vuotta vanhan bloginsa korkeakoulujen opiskelijavalintojen perusteista (https://kariuusikyla.com). Se oli vastaus Helsingin yliopiston kansleri Risto Ihamuotilan aloitteeseen 15.4.2002 Helsingin Sanomissa, jossa hän esitti yliopiston pääsykokeiden poistamista ”kalliina, aikaa vievinä ja kyseenalaisina”. Minusta tämä esitys oli kuitenkin harkitsemisen arvoinen.

Valintakriteerit työhönotossa

Miten valita uusi työntekijä. Jotenkinhan hakijat pitää arvioida ennen kuin päätös valinnasta tehdään. Tai eihän se arviointi pakollista ole, arvallakin voi valinnan ratkaista - mutta kuka niin tekisi?

Valinnassa kukin valinnantekijä painottaa tietysti niitä asioita joita pitää tärkeinä. Kuten; sukupuoli, ikä, muodollinen pätevyys, kokemus samalta alalta, kokemus monelta eri alalta, huumorintaju, jne.

Ovatko parhaat opiskelijat parikymppisiä?

Perjantainen ETLA:n raportista seurannut lukukausimaksukohu peitti alleen edellisenä päivänä OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukan (kok) Verkkouutisten blogissa esittämän avauksen yliopistojen pääsykokeista.

Monivaiheinen pääsykoe vaikeapääsyisimpiin koulutusohjelmiin

Yliopistojen pääsykokeita halutaan taas poistaa epämääräisin perustein, jotta siirtymistä toiselta asteelta jatko-opintoihin "sujuvoitettaisiin". Ammattikouluista valmistuneiden osalta uudistus aiotaan toteuttaa niin, että kun muutaman ylioppilasaineen sutaisee, niin jo sekin avaisi tiedekuntien portit selälleen. On selvää ja muualla hyvin perusteltu, miksi tällaiset sisäänottomallit ovat huonoja.

Preppauskurssit ovat vapautta

Suomen Lukiolaisten liiton uuden pääsihteerin mukaan korkeakoulujen valintakokeet pitäisi järjestää niin, että maksullisia preppauskursseja ei tarvita. Voi olla, että lukio ei välttämättä valmenna tarpeeksi yliopistoon (tämä on hyvä ja aina ajankohtainen keskustelunaihe), mutta kuinka siitä voi vetää johtopäätöksen, että preppauskurssit olisivat ongelma?

Pääsykokeet mittaamaan motivaatiota

Tänä keväänä on käyty keskustelua korkeakoulujen pääsykokeista ja niiden tarpeellisuudesta. Mielestäni kokeita voi kehittää, mutta niitä tarvitaan edelleen.

Aiempi koulumenestys ei usein kerro riittävästi hakijan motivaatiosta. Pääsykokeessa tulee olla esim. soveltava essee, jossa motivaatiosta voidaan kertoa.

Pääsykokeisiin ei saa kajota, ministeri Grahn-Laasonen!

Viime aikoina pääsykokeiden mielekkyys on joutunut puntariin. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan pääsykoekirjojen pänttäämisessä ei ole mitään järkeä, ja siitä tulisi päästä pikimiten eroon. Opetusministerin tavoitteena on korkeakoulujen valintakokeiden painoarvon pienentäminen ja ylioppilastutkinnon merkityksen kasvattaminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Opiskelijavalintojen tehostaminen ja pääsykoerumban keventäminen ovat lähtöisin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n sylttytehtaalta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä