*

Marjo Pakka - rehellisesti oikealla -

Kaikki blogit puheenaiheesta Jyväskylä

Sidonnaisuusrekisteri Jyväskylässä

Puheenvuoroni kaupunginvaltuustossa 30.10.2017.
Videotallenteen valtuuston kokouksesta voi katsoa tästä.

§ 116 Sidonnaisuusrekisteri

Tasapainoa kaupunkikeskusteluun

”Keskusta ei kehitä kaupunkeja” on melko yleinen väite, jota viimeaikoina on saanut lukea Helsingin Sanomista ja sosiaalisesta mediasta. Erityisesti muutama aktiivi kokoomuksesta on kunnostautunut haukkumaan keskustaa.

En ymmärrä miksi toisten haukkuminen olisi kenenkään politiikan ydintä, mutta tämä näyttää olevan nyt tosiasia. On sääli, että Suomessakin on aloitettu levittämään ns. fake news –tarinointia kunnioitettavien politiikassa toimivien henkilöiden toimesta.

Pakkopalautukset Afganistaniin keskeytettävä välittömästi!

Kotikaupungissani Jyväskylässä poliisiautojen pillit vinkuvat juuri nyt - 

"Poliisi kertoo, että Jyväskylän Salmirannan vastaanottokeskukselle palautustehtävään menneet poliisit joutuivat mielenosoittajien piirittämiksi. Mielenosoittajat muodostivat ihmisketjun ja estivät poliisipartion poistumisen maasta poistettavien asunnosta."

"Poliisin mukaan sen vahvuus alueella on "riittävä ja se lisääntyy koko ajan".

"Kello 16.45 Salmirantaan saapui mellakkavarusteissa kypäräpäisiä poliiseja."

Poliisi on"munaton"turvapaikanhakijoiden kanssa-Jyväskylässä tilanne päällä.

Jyväskylässä on turvapaikanhakijat saartaneet poliisit taloon. Mukana on tiettävästi myös suomalaisia.

 

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005353116.html

 

Palvelualoite käyttöön Jyväskylässä

Kaupunginvaltuusto äänesti ma 28.8.2017 palvelualoitteen käytöstä Jyväskylässä. Äänestys päättyi tulokseen 45-22, eli kaupunginhallituksen esitys palvelualoitteen käytöstä voitti demareiden ja vasemmiston hylkäysesityksen.

Hyvä näin, nyt pallo on yrittäjillä!

Moottoritiehanke käyntiin

Suomen historian suurin teollinen investointi on pian valmis käynnistymään Äänekoskella. Tehtaalla on ollut ja tulee olemaan merkittävä taloudellinen vaikutus niin Keski-Suomessa kuin myös koko maassa.

Sen lisäksi miljardi-hankkeella on ollut tärkeä symbolinen arvo koko Suomelle – laman kourissa kärvistelleessä Suomessa uskottiin osaamiseemme, parempaan tulevaisuuteen ja uskallettiin investoida.

Jyväskylä on jälleen pyöräilyn Villi Länsi

Taas on alkanut aika, jolloin polkupyörät on kaivettu kellareistaan. Se näkyy myös tien päällä. Joka vuosi toistuvat myös samat virheet liikenteessä.

Pyöräilijät ovat ottaneet oikeudekseen ajaa pyörällä kadun yli suojatietä pitkin olettaen autoilijoiden väistävän. Tätä ajo-oikeutta ei ole pyöräilijällä kuin pyörätien jatkeella ja pyörä onkin muutoin talutettava suojatiellä kadun yli.

Kaikki tiet vievät Jyväskylään!

Legendaarista urheiluselostusta lainatakseni ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua tulevana viikonloppuna täällä Jyväskylässä.

Jyväskylän luottamustehtävät sovittu

Jyväskylän kaupungin keskeiset luottamustehtävät on sovittu ryhmien yhteisellä sopimuksella.
Alla olevasta jutusta voi myös lukea keskeiset tehtävät.

Henkilökohtaisesti aloitan kesäkuussa tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, mistä tehtävästä olen todella otettu. Tehtävässä on yleensä toiminut kokeneita valtuutettuja, joilla on hyvä tuntemus kaupungin kokonaisuudesta. Toivottavasti näin siis nytkin 

Talvihiekoituksen poistoa Jyväskylässä parannettava

Olen tänään 24.4.2017 jättänyt alla olevan valtuustoaloitteen Jyväskylän kaupunginvaltuustossa.

Tavoitteena on että vuoden 2018 talousarvion yhteydessä on arvioitu eri keinot ja resurssit talvihiekoituksen poistamiseksi nykyistä tehokkaammin.

 

Valtuustoaloite 24.4.2017

Talvihiekoituksen poistoa Jyväskylässä parannettava 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä