Marjo Pakka - rehellisesti oikealla -

Meidän kaikkien kirkko?

Yläkerran vanhoja laatikoita siivotessani törmäsin Kotikasvatusyhdistyksen äänenkannattajan, Koti-lehden uudenvuoden numeroon vuodelta 1946. Raskaissa sotakorvaustunnelmissa toimittaja totesi pääkirjoituksessaan,

….ettei meidän tulevissakaan kärsimyksissä tarvitse kulkea yksin. Kristus kulkee edellämme. Hän vastaa tästäkin vuodesta, joka nyt alkaa. On pimeää. Mutta ylhäältä loistaa valo. Kristus – Suomen valo,  maailman valo.

Presidentti Sauli Niinistö toivotti kansalaisilleen siunausta vuoden 2014 uudenvuoden puheensa päätteeksi. Sosiaalisessa mediassa ja verkkokeskusteluissa ryöpsähti keskustelu siunaamisen puolesta ja vastaan. Pieni ele, iso porina. Mietin, miten meille suomalaisille näin on käynyt? Lähes 70 vuotta sitten kenenkään mieleen ei olisi tullut kyseenalaistaa uskon merkitystä yhteiskunnassa, saatikka ruotia presidentin sanomisia. Mikä on muuttunut kirkon ja suomalaisten välillä?

Kirkko on menettänyt asemansa kansan arvojohtajana, sillä emme elä enää yhtenäiskulttuurissa.  Ihmiset ovat eronneet kirkosta mitä erilaisimmista syistä. Tavallisemmin eroamisen syy on ollut taloudellinen, uskon puute, kirkon vanhoillinen tai toisaalta liian vapaamielinen linja. Eron syitä lienee yhtä monta kuin on eroajaakin. Vaikka ministeri Räsäsen mielipiteiden on väitetty kiihdyttäneen kirkosta eroamista, en usko Räsäs-teoriaan. Ehkä hänen näkemyksensä on laukaissut sellaista, mikä on vain kytenyt pitkään pinnan alla.

Homokeskustelu on tavallisen kirkkoveronmaksajan näkökulmasta ylikorostunutta. Media on mielellään tarjonnut taistelukenttää vanhoillisille ja uudistusmielisille. Keskustelu on kärjistynyttä ja vienyt päähuomion kirkon perustehtävistä. Homot eivät ole uhka kirkolle vaan ihmisten haluttomuus sitoutua yhteisiin arvoihin. Niin pirstaloitunut suomalainen yhteiskunta ei ole, etteivätkö avaukset perheiden tarpeista, lasten huomioimisesta, oikeudenmukaisuudesta tai lähimmäisen auttamisesta puhuttelisi meitä kaikkia. Kirkon tulisi jälleen rohkeasti ottaa rooli arvojohtajana ja puhutella meitä arkemme kautta.

Kirkon perusjäsenistön muodostavat tavalliset suomalaiset. Valtaosa heistä elänee perheissä ja perinteisissä parisuhteissa. Suurin osa lienee ”tapakristittyjä”, joille kirkon jäsenyys kuuluu pakettiin, uskoipa kirkon oppiin tai ei. Jäsenyys on vahva arvovalinta hyvän tekemisen puolesta. Tosin hyvää voi tehdä myös lahjoittamalla kirkkoverossa säästämänsä summan kansalaisjärjestöille ja hyväntekeväisyyteen. Kirkosta eronneet eivät välttämättä koe eroavansa Jumalasta. Usko on hiljaista ja henkilökohtaista ilman muodollista jäsenyyttäkin. Elämästä ylipäätänsä on tullut yksilöllistä ja suojattua. Yksilön oikeuksia korostavassa maailmassa kirkon on vaikea puhutella ihmisiä yhteisöllisillä asioilla. Yhteisvastuu ei ole vain keräys vaan sen pitäisi olla kansan kantava voima. Kirkkoa tarvitaan mukaan arvokeskusteluun juuri nyt vaikeina aikoina.

Ihmiset luopuvat kirkosta, jos se ei onnistu puhuttelemaan heitä. Kirkon energia on mennyt siihen, että se on jatkuvasti joutunut puolustautumaan mitä erilaisimpia syytöksiä vastaan. Paluu perusasioihin olisi nyt tarpeen. Jos puhutaan perheiden tarpeista, niistä kirkon pitäisi saada puhua ilman, että vaadimme puhujaa heti määrittelemään, kenen perheoikeuksia kirkko oikein ajaa. Pitäisi puhua yleensäkin perheistä ja niiden tarpeista muotoon tai parisuhteisiin katsomatta. Yhteiskunnan muutosvauhti tuntuu niin hurjalta, ettei kirkollekaan haluta antaa aikaa haukata happea. Suvaitsevaisuus tulisi olla vastavuoroista – kirkolta jäsenilleen, mutta myös toisin päin.

Marjo Pakka

seurakuntavaaliehdokas (kok.)

Palokan alueseurakunnan alueneuvoston jäsen

www.marjopakka.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän petrikarisma kuva
Petri Karisma

On hyvä muistaa, että EVL-kirkko on uskonnollinen yhteisö eikä mikään sosiaalitoimisto. Kirkko käyttää erilaisiin avustuksiin vain noin 40 miljoonaa eroa, kun kirkon tulot ovat reilut 1000 miljoonaa euroa. Valtion käyttää esim. asumistukeen 633 miljoonaan euroa, lapsilisiin 1481 miljoonaan euroa ja Opintoraha ja asumislisä 798 miljoonaan euroa.

Kirkon on vaikea toimia arvoyhteisönä, kun sen arvot ovat päinvastaiset, kuin suurimman osan kansasta. Hyvänä esimerkkinä on tasa-arvoinen avioliitto. Kansasta tätä kannattaa noin 65 % ja kirkko vastustaa lakimuutosta.
Kirkon kanta avioliittoon

“Toin eduskunnalle esille kirkon kannan, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.”
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kirkkohallitukse...

Kirkko on tässä asiassa samalla kannalla, kuin Päivi Räsänen
“Pidämme naisen ja miehen tasavertaiselle kumppanuudelle perustuvaa avioliittoa parhaana parisuhteen muotona.”
http://www.paivirasanen.fi/vaalit/

Kirkosta erotaan sen takia, että huomataan kuuluvan yhteisöön, jonka arvoja ei jaa ja siitä joutuu vielä maksamaan.

Toimituksen poiminnat