Marjo Pakka - rehellisesti oikealla -

Nollatoleranssi utopiaa koulukiusaamisessa

Koulukiusaamiskeskustelussa tavoitellaan päämäärää, joka ei ole ihmisyhteisöissä realistinen. Lapsen moraali ja empatiakyky kehittyvät toiselle elinvuosikymmenelle saakka. Siksi odotus siitä, että lapsi tai nuori kykenisi aikuisen tavoin suvaitsemaan erilaisuutta tai hillitsemään itsekkyyttään ryhmässä, on utopistinen.

Kouluissa tulee olla yhteiset arvot ja työrauhatavoite. Niiden saavuttamiseksi tarvitaan yhä konkreettisempia ja yksilöllisempiä keinoja koulujen toimintakulttuuriin.

Peruskoulu ja oppilaitokset ovat pienoisyhteiskuntia. Ne ovat lasten ja nuorten luonnollisimpia paikkoja harjoitella tiimityöskentelyä, ihmissuhteiden rakentamista ja vastoinkäymisiä.

Syyllisten etsintä on lyönyt ikävän leiman kiusaamiskeskusteluun. Vikaa on etsitty opettajista, vanhemmuutensa kadottaneista huoltajista tai ongelmanuorista. Avainasemassa on kuitenkin koulun hallinto ja uskallus puuttua epäkohtiin. Kun johtaminen toimii, ihmisille jää enemmän aikaa.

Kiusaamisen vastaisia projekteja käynnistetään ajoittain. Niin tärkeitä kuin ne ovatkin, opettajat saattavat kokea ne teennäisiksi ja työllistäviksi. Oppilaat vierastavat harjoituksia, joissa luodaan kontakteja vain tehtävänannon vuoksi.

Koska ihmisen tapa kohdata toinen ihminen on hyvin yksilöllinen, kaikille tarkoitetut yhteiset harjoitukset kääntyvät itseään vastaan ja aiheuttavat ujoimmissa jopa ahdistusta. Kampanjat syövät tuntikehystä, eivätkä pilottihankkeet jää koulun arkeen.

Resurssit tulisi suunnata opettajien täydennyskoulutukseen, jotta vahvistettaisiin opettajien mediakasvatustaitoja ja juridista osaamista kiusaamistilanteissa. Ohjelmien sijaan toimivinta on yhdessä luotu koulun arki, selvät pelisäännöt ja turvalliset käytänteet.

Kiusaaminen on sosiaalinen ilmiö ja sen taustalla oppilaiden väliset ristiriidat. Kiusaamista kitketään kasvatuksellisin keinoin, mutta usein unohtuu koulun paras ”ase”, koulutus ja mahdollisuus oppimiseen.

Koulukiusaajilla on usein heikko itsetunto. Koska oppiminen tutkitusti vahvistaa itsetuntoa, yksilölliseen oppimisen tukeen ja oppilaanohjaukseen tulee satsata enemmän. Mahdollisuus omakohtaiseen ohjaukseen ja kotijoukkojen osallistaminen nuoren koulutuspolun suunnitteluun vahvistaisivat tunnetta, että onni syntyy edelleen oppimisesta.

Lainsäädäntöuudistuksia koulukiusaamisen kitkemiseksi ei tarvita, sillä uusi oppilas - ja opiskelijahuoltolaki sekä perusopetuslain ja toisen asteen koululakien keinot puuttua koulun järjestyshäiriöihin ovat riittäviä. Niinkin raadolliselta kuin se kuulostaa, peruskoulu ja toisen asteen oppilaitokset ovat turvallisimpia paikkoja lasten ja nuorten maailmassa kohdata kiusaamista. Niissä kiusaajat ja uhrit ovat ammattilaisten valvovien silmien alla ja tukipalveluiden äärellä. Ammattitaitoa löytyy, mutta tarvitaan poliittista tahtoa osoittaa voimavaroja sen tueksi.

Marjo Pakka

aineopettaja

pj., Jyväskylän kokoomusnaiset ry

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 16.10.2014

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Jos meidän maamme viranomaiset tekisivät työnsä ja puuttuisivat näihin kiusaamistapauksiin, ei näitä A-2 kiusaamisiltoja tai sosiaaliseen mediaan poliisin laittamia kertomuksia kiusatun koulupojan ajautumisesta itsemurhaan, tarvitsi tehdä ollenkaan. Näitä joudutaan tekemään juuri sen takia, koska viranomaisemme eivät tee sitä työtä, joka heidän pitäisi tehdä!

Tämä johtuu siitä että pahimmat luonnevikaiset kiusaajat ovat juuri viranomaisia. Useisiin viranomaistahoihin valikoituvat juuri kaikista sadistisimmat henkilöt, koska siellä he saavat toteuttaa kiusaamisviettiään vapaasti, ilman kenenkään puuttumatta asiaan. Tämä on ikävä kyllä se maassamme vallitseva tosiasia ja siksi me joudumme näkemään A-2 kiusaamisiltoja ja lukemaan kiusattujen koulupoikien tekemistä itsemurhista!

Käyttäjän jannemuhonen kuva
Janne J. M. Muhonen

Olet otsikkoa myöten periaatteessa aivan oikeassa, mutta nollatoleranssi on ainoa oikea tavoitetaso koulukiusaamisen suhteen. Olipa se sitten mahdollista saavuttaa tai ei. Miltä kuulostaisi ajatus raportoitujen koulukiusaamistapausten vähentämisestä jollain hatusta heitetyllä prosentuaalisella arvolla, ja vielä +/- 1,5 % toleranssi siihen päälle?

Terveisin entinen kiusattu.

Toimituksen poiminnat